Ville Anttila-Armolahjat

Kohti uusia alkuja - Armolahjat Jumalanpalvelus 14.4.2024 Ville Anttila JOHDANTO Kirjeiden tulkinta 1 Raamatun kirjeiden tulkinnassa tulee ottaa huomioon muutama seikka. Ensinnäkin, kirjeet on kirjoitettu sillä ajatuksella, että ne luetaan alusta loppuun2. Kannattaa siis lukea kirje rauhassa alusta loppuun, vaikkapa useammankin kerran, hyvän kokonaiskuvan saamiseksi ja oikean asiayhteyden hahmottamiseksi. Toiseksi, kirje on kirjoitettu tietyn henkilön toimesta, tiettyyn seurakuntaan, tiettynä aikakautena ja tiettyyn tilanteeseen. Lukijan tulee siis olla tarkkana pyrkiessään lukemaan kirjettä alkuperäisten vastaanottajien silmin ja pyrkiessään tavoittamaan sitä mitä kirjoittaja on alunperin tekstillään ajanut takaa. Vasta tämän alkuperäisen tarkoituksen löydettyään lukija voi alkaa soveltamaan tekstiä omaan elämäänsä3. Kolmanneksi, kirjeet ovat ns. ”toisen vaiheen” opetusta. Niissä ei käsitellä kaikkia kristinuskon tai kristillisen elämän asioita, eikä edes käsiteltävistä aiheista välttämättä sanota kaikkea. Ne ei siis siinä mielessä ole koottuja opetuksia jostakin tietystä teemasta. Kirjeiden sisältö on rakennettu vastaamaan siihen kyseiseen tilanteeseen, johon se on kirjoitettu. Esimerkiksi Paavalin kirjeet korinttilaisille ovat hänen vastauksiaan Korintista tulleisiin viesteihin, jotka tulivat sekä kirjeiden että suullisten terveisten välityksellä. Kaiken kaikkiaan Paavali lähetti Korintin seurakuntaan todennäköisesti neljä kirjettä, joista meille on säilynyt toinen ja neljäs. Raamatun kirjeitä lukiessaan lukijan olisi hyvä olla perillä evankeliumien sisällöstä, sillä niistä löytyy se ensimmäisen vuosisadan seurakunnan opillinen perusta ja kivijalka (Jeesuksen elämästä ja opetuksista), jonka päälle kaikki muu rakennettiin4 . 1. Korinttilaiskirjeen sanoma Paavali oli huolissaan Korintin seurakunnasta. Hän oli saanut kirjeen ja muiden raporttien kautta kuulla, että seurakunnassa oli suuria ongelmia. Paavali käsittelee kaikkiaan 11 eri ongelmaa kirjeessään. Tässä joitakin niistä: Ensinnäkin, Korintin seurakunnan yhteys oli säröillä, jonka vuoksi heidän todistus Kristuksesta jäi hyvin vaillinaiseksi. Seurakunnassa oli erilaisia puolueita ja osa heistä kävi riitaa toistensa kanssa jopa oikeudessa asti. Toiseksi, seurakunnassa oli seksuaalista moraalittomuutta, eräskin oli suhteessa äitipuolensa kanssa ja osa kävi prostituoitujen luona. Yhteys ateriat ja ehtoollinen oli niin ikään melko kaukana ihanteesta: Osa seurakunnasta söi ja joi pitkän kaavan mukaan vatsansa täyteen, kun toiset puolestaan jäivät nälkäisiksi. Paavali korostaa ristiinnaulittua messiasta evankeliumin keskeisenä sanomana ja ristiä Jumalan viisautena ja voimana. Hän avaa, millaista on evankeliumin mukainen kristillinen käytös, eläminen Hengessä ja opettaa kristittyjen tulevasta ruumiillisesta ylösnousemuksesta.5 1. Korinttilaiskirjeen lukujen 12-14 sanoma Luvuissa 12-14 Paavali keskittyy erityisesti ohjaamaan korinttilaisia heidän hengellisten lahjojen käytössään. Tässäkin Paavali painottaa nimenomaan yhteyttä ja sitä miten seurakuntalaiset on kutsuttu rakentamaan toinen toistaan. Hän kirjoittaa upealla tavalla rakkaudesta, kuinka lahjat ilman sitä on turhaa, ja avaa mitä ja millaista rakkaus on. Paavali kehottaa korinttilaisia anomaan erityisesti profetoimisen lahjaa, koska sen kautta pystytään enemmän rakentamaan toisia6. Niitä korinttilaisia, joilla oli kielilläpuhumisen lahja, Paavali kehotti anomaan kielten selittämisen lahjaa, jotta yhteisissä kokoontumisissa voitaisi rakentaa muitakin. 1 Erinomainen teos liittyen Raamatun tulkintaan: Kirjojen kirja - avaimia Raamatun tulkintaan, Gordon D. Fee ja Douglas Stuart (Aikamedia 2014). Kirjeiden tulkintaa käsitellään luvuissa 3 ja 4. 2 Itseasiassa esimerkiksi lukuja ja jakeita ei alunperin ollut edes olemassa. 3 Poikkeuksena toki hyvin selkeät tähänkin päivään otettavissa olevat Raamatun kokonaisilmoitukseen sopivat ohjeet, kuten: ”Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti” (1.Kor.4:5) tai ”Paetkaa haureutta” (1.Kor.6:18). 4 Etenkin sinulle, joka olet Raamattua lukenut jo hieman pidempään: On hyvä muistaa, että Uusi Testamentti on jatkumoa Vanhalle Testamentille, siinä Vanhan Testamentin kesken jäänyt kertomus jatkuu ja etenee kohti päätöstään. Jos siis evankeliumien sisältö on sinulle jo tuttua, ja Uuttakin Testamenttia olet lukenut jo useampaan kertaa läpi, kannattaa ottaa lukulistalle Vanhan Testamentin läpi kahlaaminen. 5 Kirjojen kirja - kuinka lukea Raamattua kirja kirjalta, Gordon D. Fee ja Douglas Stuart (Aikamedia 2023), s. 511. 6 Ilmeisesti korinttilaiset pitivät kielilläpuhumista vähän liiankin suuressa arvossa muihin lahjoihin verrattuna. Kohti uusia alkuja - Armolahjat Jumalanpalvelus 14.4.2024 Ville Anttila 1.Kor.12:1-11 ”Mitä tulee hengellisiin lahjoihin...” Paavali alkaa nyt käsittelemään (yhdentoista luvun jälkeen) hengellisiä lahjoja. Painopiste on selvästi Pyhässä Hengessä, joka näitä lahjoja jakaa. Teksti voitaisiinkin kääntää myös: ”Mitä tulee Hengen asioihin...” 1. JEESUS ON HERRA, j.1-3 • Aluksi Paavali sanoo, että hän ei halua korinttilaisten olevan tietämättömiä armolahjoista ja muistuttaa heitä siitä, että he ovat aiemmin olleet epäjumalanpalvelijoita. Toisin kuin epäjumalat, Jumalan Henki kuulee, näkee ja puhuu. • Korinttilaisten on edelleenkin tärkeää kyetä erottamaan oikea väärästä. • Hengen vaikutuksen suurimpia merkkejä on se, että ihminen tunnustaa Jeesuksen Kristuksen herraksi. Tämä tunnustus erotti kristityt vahvasti sekä juutalaisista että pakanoista, ja maksoi myös monelle heistä paljon, osalle jopa heidän henkensä. 2. MONIMUOTOISEN JUMALAN MONIMUOTOINEN SEURAKUNTA, j.4-6 • Meidän Jumalassa, vaikka hän on yksi, on sisällä kaikki. Hän on kolmen persoonan välinen kaunis ja kokonainen, itsensä antava yhteys. Meidän Jumalamme on monimuotoinen. • Luomakunta, erityisesti meidät ihmiset, luotiin kuvastamaan luojaamme. Ja aivan erityisesti tämän tulisi näkyä Jumalan seurakunnassa. Seurakunta on tarkoitettu olemaan ”välittäjä maan ja taivaan välillä”, Jumalan huone ja papisto (1.Piet.2:5,9-10). • Erilaiset voimavaikutukset - sama Jumala, erilaiset palvelutehtävät - sama Herra, erilaiset armolahjat - sama Pyhä Henki 3. HENGEN LAHJAT, j.7-11 A. Lahjojen lähde ja päämäärä, j.7,11 - Pyhä Henki on armolahjojen lähde. Hänestä ja suhteestamme häneen riippuu sekä lahjojen saaminen että niiden - käyttäminen. Armolahjat on nimensä mukaisesti Jumalan armosta. Me saamme niitä vain koska Jumala haluaa antaa niitä. - Lahjojen päämääränä on yhteinen hyöty. Ne on tarkoitettu siis palvelemista varten. Lahjojen kirjo on monipuolinen ja monimuotoinen, ja siksi esimerkiksi seuraavana tulevaan jaotteluun ei kannata takertua liikaa. Jo pelkästään tulevissa jakeissa mainitaan lisäksi muitakin lahjoja, esimerkiksi avustaminen (1.Kor.12:28), johtaminen (1.Kor.12:28) ja antaminen (1.Kor.13:3). B. Lahjat, j.8-10 INSPIRAATIOLAHJAT: Kielilläpuhuminen 7 Kielten selittäminen 8 Profetoiminen 9 ILMESTYSLAHJAT: VOIMALAHJAT: Viisauden sanat 10 Tiedon sanat 11 Henkien erottaminen 12 Uskon lahja 13 Parantaminen 14 Voimalliset teot 15 7 Lahja rukoilla kielellä jota ei inhimillisesti osaa. Henkilökohtainen rukouskieli, jonka kautta Pyhä Henki rakentaa kristittyä. Profetoimisen lahjan ohella se lahja, josta Paavali opettaa 1.Kor.12-14 luvuissa eniten. Muualla Raamatussa lahja mainitaan muun muassa: Mark.16:17; Apt.2:4, 10:46 ja 19:6. 8 Lahja, jonka kautta kielilläpuhuminen voi rakentaa myös muita. Selitys voi tulla joko kielillä rukoilleelta itseltään tai sitten joltain toiselta läsnäolijalta, joskus jopa useamman henkilön kautta. Paavali kehottaa kielillä puhuvia anomaan tätä lahjaa itselleen (1.Kor.14:13). 9 Profetoiminen on lyhykäisyydessään viestin välittämistä Jumalalta. Kyseessä on hyvin yleinen lahja, ja sen päätarkoitus on rakentaa, kehottaa tai lohduttaa (1.Kor.14:3). Muutamia Raamatun esimerkkejä: Apt.11:28, 13:1-2, 19:6, 20:28-31, 21:9-11 ja Room.12:6. Pidin kesällä 2023 saarnan profetoimisesta. Jos aihe kiinnostaa, niin voit pyytää minulta saarnan runkoa. 10 Viisauden sanojen lahjan kautta ihminen voi jakaa toiselle ihmiselle tai ihmisryhmälle Jumalan viisautta. Sanat voi kohdistua esimerkiksi ajatusmaailmaan, tunne-elämään ja arkisiin elämän valintoihin. Viisauden sanat siis heijastavat Jumalan suunnitelmia, päämääriä ja hänen tapaansa toteuttaa asioita. Kaksi hyvää esimerkkiä lahjan toiminnasta löytyy Apt.6:1-7 ja Apt.15:13-21. Paavali kirjoittaa kirjeensä alussa viisaudesta enemmänkin: Hän kertoo, ettei itse tullut korinttilaisten keskuuteen ”viisauden avulla” (1.Kor.1:17; 2:1, 5) ja vertailee keskenään maallista viisautta ja Jumalan viisautta (1.Kor.2:6-16). 11 Tiedon sanojen lahjan kautta ihminen saa tietää jotain sellaista mitä hän ei normaalisti tai luonnollisesti tietäisi. Jumala, joka tietää kaiken ja haluaa ihmiselle hyvää, jakaa tästä tiedostaan ihmiselle tai ihmisryhmälle tuodakseen esimerkiksi rohkaisun, lohdutuksen tai kehoituksen. Kaksi hyvää esimerkkiä lahjan toiminnasta löytyy Joh.4:16-19 ja Apt.5:1-11. 12 Tällä lahjalla ihminen pystyy erottamaan asioissa, tilanteissa, paikoissa ja/tai ihmisissä sen, kun kaikki ei ole kunnossa. Apostolien teoissa lahja näyttäisi toimivan muun muassa Apt.5:1-11, 8:18-23 ja 16:16-18. 13 Ei ole sama asia kuin luonnollinen usko ( jokainen ihminen esimerkiksi luottaa tavalla tai toisella toisiin ihmisiin) tai pelastava usko (usko Jumalaan, Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen). Useimmiten tätä lahjaa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun operoidaan ihmeiden alueella. 1.Kor.13:2 mainittu usko tarkoittaa todennäköisesti tätä lahjaa. 14 Raamatussa on paljon esimerkkejä tämän lahjan toiminnasta, mm. Pietarilla lahja näytti toimivan hyvinkin vahvasti (esim. Apt.3:1-10, 5:15-16). 15 Reinhold Ulonska (kirjassa Yhteiseksi hyödyksi): ”Voimalliset teot on Pyhän Hengen lahja, jonka kautta voi tulla julki rajoittamaton määrä erityyppisiä voimavaikutuksia.” Jeesuksen elämässä oli isosti läsnä monenlaiset ihmeet, merkit ja tunnusteot. Huomionarvoista kuitenkin on se, että hän sanoi myös omiensa tekevän tällaisia tekoja (Joh.14:12, Mark.16:17-18). Apostolien teoissa voimallisten tekojen lahja näyttäisi toimivan ainakin Apt.5:12, 6:8, 8:6, 9:36-42, 14:3, 19:11 ja 20:7-12.