Jumalan kertomus Intro: Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan. Jumalakäsityksen ydin. MillIaiseen Jumalaan? Miten oppia oikeasti tuntemaan Jumala? Mitä luomiskertomus ihan Raamatun alussa kertoo Jumalasta? Luotu Jumalan kuvaksi saarnasarja alkaa kohta, mutta nyt tarkastellaan hetki Luojaa. Luominen, Jumalan kertomus. Alussa. Luomiskertomus löytyy Raamatun alusta, jotta selviää heti, kuka on kaiken takana. Luomisteologia pohjana kaikelle muulle teologialle. Jumala on luonut kaiken tyhjästä. Ennen Jumalaa ei ollut muuta kuin hän. Jumalaa ei tarvitse etsiä, Jumala etsii ihmistä. Tehkäämme, kolminaisuus tai majesteetillisuus. Elohim. Millainen luomiskertomus on tekstinä: Mooseksen kirjan kaksi ensimmäistä lukua , tarkka ja hieno rungollinen teksti. Kertomus heijastaa oman ajan käsitystä maailmasta ja maapallosta. Maailman alkuperää ja syntyä selittävä muinainen teksti. Eroaa muista muinaisista maailman synnyn selityksistä. Haastaa ja kritisoi niitä. Julistaa esim. tähdet pelkiksi tähdiksi ja kuun kuuksi. Muinaisessa Lähi-Idässä taivaankappaleet käsitettiin jumaluuksiksi. Teksti ei vastaa nykyajan kysymyksiin tieteistä tai eri eliölajeista. Vastaanottajina varhaiset israelilaiset, jotka eli erilaisten selitysteorioitten ympärillä. Teksti selittää maailmansynnyn niin, että muinainen Lähi-Idän asukas voi ymmärtää. Mitä luomiskertomus opettaa Jumalasta? Jumala on kaiken alku: jae 1. Alussa JUMALA loi taivaat ja maan. Yksi Jumala on luonut ja omistaa kaiken. Persoonallinen alku. Jumala on läheisessä suhteessa luomaansa. Babylonialaisessa luomismyytissä kuvataan ensin kosmista jumalten välistä sotaa ja vasta kun Marduk- Jumala voittaa luodaan maailmaa. Raamatussa ei tälläistä- ei ole muita jumalia kuin Jahve. Jumala valitsee luoda maailman. Mikään pakko ei ollut. Kolmiyhteisessä Jumalassa jo valmius rakastaa. `Jumalan rakkaus haluaa mennä eteenpäin. Jumala on voimallinen luomaan sanallaan, hallitsee yksin. Nimeää kaiken, kutsuu valkeutta päiväksi. Auktoriteetti. Ihminen on luotu ja Jumala on luoja. Luomakunta ei tule olemaan ikuinen. Jumala hallitsee kaikkea: Jumalan persoonallinen tahto ja valta hallitsee luomakuuntaa. Hän on kaikkialla läsnä ja ilman häntä ei ole mitään. Voisiko maailma pysyä pystyssä silmänräpäystäkään, jos Jumala lakkaisi sitä hallitsemasta? Augustinus. Jumalaa ei kukaan hallitse. Riippuvaisuus Jumalasta. Luomistyö jatkuu Luoja on rakastava persoona: Jumala loi ihmistä varten mm. kuun ja tähdet näyttämään aikaa. Ihmiselle optimaaliset elää maapallolla. olosuhteet. Ihminen luotiin kruunuksi ,lopuksi. Ei jumalan orjaksi niin kuin muut aikansa maailmansyntytarinat kertoi. Jumala ei ole narsisti, joka tarvitsee kaikkien palvonnan. Hänellä ei ole ihmisen tarpeita ja hän ei sinällään tarvitse luomakuntaa tai luotujaan Se vain on oikea järjestys. Ihminen on arvokas, rakastettu ja suunniteltu. Tarkoitus oli tehdä maailmasta hyvä paikka. Raamatun Jumala teki maapallon hyväksi paikaksi ihmiselle. Miten oppia tuntemaan Jumala? Raamatusta. Meidät luotiin nauttimaan Jumalasta ja olemaan yhteydessä Häneen. Syntiinlankeemus vääristi mm. kuvamme ja visiomme Jumalasta. Pidämme häntä julmana, välinpitämättömänä, oikukkaana ja kostajana. Heijastamme Häneen omaa syntiin langennutta olemustamme, syyllisyyttä ja vihamielisyyttä. Palvomme tämän maailman epäjumalia, niin että meidän on lähes mahdotonta löytää Jumalaa. Olemme syntiinlankeemuksen takia eksyksissä ja kadottaneet yhteyden kauhealla tavalla. Raamatusta voimme lukea myös toivon viestin. Raamattu kertoo, että Pyhä ja täydellinen Jumala jonka moraalinen täydellisyys on syntiä ja kapinaa vastaan, on myös rakastava, armollinen ja ehdottoman uskollinen. Täynnä myötätuntoa ja sääliä alusta asti. Jumala solmii liiton ihmisen ja kansan kanssa. Loppuhuipennuksena Jumala itse tulee alas maailmaan. Syntyi sivistymättömän tytön lapseksi keskelle sorrettua kansaa. Eli ja opetti, Kärsi hirvittävän kuoleman, josta seurasi ylösnousemus. Kantoi ihmiskunnan syyllisyyden ja kapinan koko painon. Rakastava, pelastava Jumala palautti kadonneen vision Jumalasta. Voimme nähdä millainen Jumala on. Kuolemalla ja ylösnousemuksella hän mahdollisti ennallistaa meidät Jumalan kuviksi. Pyhän Hengen välityksellä hän on jatkuvasti meidän seurassamme. Mikä huikea lunastus! Raamatun kertomus kertoo meille Jumalasta. Jumala, joka uhrasi itsensä kuolemalla rakkaudesta vihollistaan kohtaan, Jumala joka mieluummin koki ansaitsemamme kuoleman kuin on erossa meistä, Jumala joka tuli kaltaiseksemme, kantoi meidän syntimme, jotta Hän voi hankkia sovituksen. Jumala, joka ei antaisi meidän mennä, vaan seuraisi ja tavoittelisi meitä. Jumalan kertomus rakkaudesta, armosta ja anteeksiannosta. Me emme ansaitse mitään, mutta me saamme kaiken. Jumala salli ihmisen osallistua kirjoittamiseen. Kertomuksen loppu: Kertomuksen loppu on täynnä toivoa. Jeesus on loppu. Jumala ei ole poissaoleva vaan vaikuttaa maailmassa koko ajan. Jumalan kertomus käsittää koko alussa luodun Luomakunnan. Jumala vie asioita kohti Ilmestyskirjan uutta taivasta ja maata. Luomakunta huokailee ja odottaa, että ihminen uudistetaan tai palautetaan alkuperäiseen tilaansa. Sitten luomakuntakin voi vapautua orjuudesta. Uudistettu luomakunta viestii Jumalan arvostavan aineellista todellisuutta ja omien käsiensä töitä. Jumalan kertomuksessa kaikki alkaa elämästä ja päättyy elämään. Jumala luo uuden taivaan ja maan. Ei ole enää kuolemaa, pahuutta ja kipua. Pyhä ja hyvä Luoja, joka etsii pimeydessä vaeltavia. Luoja, joka tarjoaa Elämää ja on itse todellinen elämä tässä ja tulevassa ajassa. Tarinan alussa on puu, joka koituu ihmiskunnan kompastuskiveksi. Sitten seuraa puu, josta kumpuaa ihmiskunnan toivo ja sovitus. Kertomuksen lopussa on taas puu, elämän puu. Jumalan tarina on täydellisen pikkutarkka, riipaiseva ja niin täynnä armoa. Seuraavan kerran kun avaat Raamatun, lue sen tekstiä osana Suurta kertomusta ja mieti, miten se liittyy sinun elämääsi? Jumalalla on menossa projekti ja sinua kutsutaan osallistumaan siihen. Jumala jää ihmismielen ymmärryksen ulkopuolelle, mutta ei kuitenkaan ole kaukainen ja liian suuri Jumala. Jokaisella ihmisellä on jumala. Kuka ja millainen on sinun Jumalasi?